Etelä-Suomen keikkatöistä Aalmanin vakihommiin

Samuli Kinnunen asui perheensä kanssa Keski-Pohjanmaalla ja oli jälleen lähdössä Espooseen keikkahommiin kuullessaan Aalmanin avoimesta työpaikasta.

Tein päätöksen tänne tulosta hyvin nopealla aikajänteellä. Eräs ystäväni oli tehnyt Aalmanille alihankintatyötä mutta en tuntenut täältä entuudestaan ketään. Ajattelin kuitenkin lähteä kokeilemaan. 

Ensimmäisen työmaan päätyttyä Aalman lupasi että työtä riittää jatkossakin. Löysimme Jyväskylästä perheellemme sopivan asunnon ja muutimme tänne. Perhe on viihtynyt todella hyvin ja vaimokin sai vakituisen työn melko nopeasti.

Monipuolisia työtehtäviä

Alunperin laattamieheksi palkattu Samuli on saanut tehdä monipuolisia työtehtäviä. Tällä hetkellä hän tekee väliseinämuurauksia kerrostalotyömaalla, mutta kokemusta on kertynyt myös huoneistoremonteista sekä kivitöistä. Samuli on yksi Aalmanin monista työntekijöistä, jonka työn jälkeä muiden ei tarvitse jälkeenpäin tarkistaa. 

Kivityöt olivat mukavia mutta fyysisesti raskaita töitä. Oli hienoa olla Aalmanin kokeneiden mestareiden opissa, opin työssä todella paljon. Hyvät työkaverit ovat muutenkin arvokkaita, on tärkeää missä seurassa sitä kaikki arkipäivänsä viettää.

Aalman työnantajana

Aalman on varmaan mukavin työnantaja mitä minulla on ollut. Johtajat on reiluja, on sellainen olo että ne luottaa ja arvostaa. Tähän rakennuspuoleen on satsattu paljon. Täällä katsotaan vahvasti eteenpäin eikä ensimmäisenä aleta yskimään, kun jotain pyytää. Olin taloon tullessani rakennuspuolen kolmas työntekijä ja nyt meitä on pelkästään tällä työmaalla ollut parhaimmillaan toistakymmentä.

Kaikista asioista on aina saatu sovittua. Joustoa on molempiin suuntiin, voin kyllä kohteliaasti pyydettäessä venyttää työpäivää jos ei pidä olla muksuja hakemassa. Minulla kävi tuuri kun pääsin näin hyvälle työnantajalle töihin. Se järjestää elämässä aika monta osa-aluetta kun on mukava ja pysyvä homma.